Wednesday, February 18, 2009

Talvi tuli kaupunkiin

En tiedä, koska täällä on viimeksi satanut lunta, mutta useampi vuosi siitä käsittääkseni on.

Eilen kuitenkin alkoi sataa lunta ja tänä aamuna maa oli ihan valkoinen.
Lumisade jatkuu edelleen, taitaa tosin olla jo räntää näin aamupäivästä.
Aamulla töihin kävellessä joka puolella oli ihmisiä kolaamassa lunta lapioilla. Hauskaa sinänsä, koska lunta oli ehkä sentti jos sitäkään.

Polkupyörät ja koppimopot oli jätetty kotiin ja jalankulkijoita oli enemmän kuin normaalisti. Luultavasti metrossakin tavallista enemmän ruuhkaa.

Kuukauden päästä täällä on ilmeisesti jo ihan kevät.

Ollaan oltu täällä pian kolme viikkoa ja olen kotiutunut hyvin.
Asunto on edelleen mukava ja suuren plussan annan jälleen hyvälle ja edukkaalle kuntosalille. Eilen tapasin salilla mukavan ja hyvää englantia puhuvan kiinalaistytön, saunottiin yhdessä suomalaiseen tyyliin eli ei paljon löylynheitossa hissuteltu.

Suuri osa ihmisistä on mukavia, vaikkakin kielimuuria voi ajoittain hiukan havaita. Kaikista tilanteista selviää kuitenkin aina jotenkin.
Osassa ihmisistä on päällepäinkin näkyvissä ärsyttävä oman edun tavoittelu ja mua hieman joskus kummastuttaa, että sitä ei yhtään yritetä peittää.
Kai se pelisilmä sitten on vähän erilainen.

Ainoa asia, joka tähän mennessä hieman ärsyttää, on ihmisten tapa puhua hemmetin kovaa. Usein se kovaa puhuminen kuulostaa jopa aika vihaiselta.
Hississä käy aina hirveä hölötys, musta ihan maallikkona tuntuis siltä että pienempikin volyymi olis ihan riittävä.
Tosin moni voi Suomessa ajatella musta aivan samoin, kun ei toi omakaan ääni sieltä sievimmästä päästä taida olla.
Tässä taannoin salilla saunassa kyllä teki mieli heittää paria pimua lippaskengällä, siellä sentään voisi rentoutua ja olla vaikka esimerkiksi hiljaa.
Tai edes hiljempaa.

Viikonlopuksi me lähdetään viiden kiinalaiskollegan kanssa rannikolle Dalianiin, yritän viimeistään sieltä saada lisää kuviakin matkaan.

No comments:

Post a Comment