Wednesday, February 4, 2009

Kiina haltuun !!! (?)

Suomessa luotu blogi ei suostunutkaan täältä käsin avautumaan, joten muutetaan sitten tänne. :)

Alla oleva teksti on siis kirjoitettu jo sunnuntaina, mutta aloitetaan siitä:

Pikkuhiljaa ollaan alettu selviämään hyvin lennetystä ja hyvin flunssaisesta yöstä koneessa Pekingiin. Nenä ruvella kaikesta niistämisestä, mutta näillä mennään!

Eilen päästiin siis perille ja Vincent oli meitä kentällä vastassa. Heitettiin tavarat kämpille ja lähdettiin hankkimaan tarveaineistoa. Lähinnä astioita, peittoja, lakanoita ja eritoten siivousvälineitä.
Päästiin siis tosiaan eilen suorittamaan oikein kunnon suursiivous edellisen asukkaan jäljiltä, mutta sinänsä mukavampi elellä täällä nyt, kun tietää kuka on siivonnut ja miten.

Käytiin myös ruokakaupassa. Ihan mahtavaa päästä ostamaan asioita, joista ei ole aavistustakaan mitä ne ovat ja mitä niistä voisi tehdä. Ensimmäinen visiitti olikin lähinnä harjoitus ja käteen jäi pääasiassa hedelmiä ja juomia, mutta kyllä tästä vauhtiin päästään.
Taisi vähän väsymys painaa molemmilla päälle, meinasin aivan vahingossa ajattelematta ostaa NELJÄ mandariinia. Vincentin välittömästi esittämän vastalauseen jälkeen määrä muuttui kuuteen, joka hyväksyttiin.
Kotiin palatessa kauppakassista löytyi myös NELJÄ Tsingtao-olutta!!!
Apua mitä mokia! Onneks ne tuli tehtyä heti kättelyssä ja Vincentin seurassa, joten tuli heti opittua kantapään kautta, mitä kyseinen numero täkäläisille merkitsee. Mm. kerrostaloissa on jätetty kerrosnumerot 4, 14 ja 24 väliin kuoleman pelossa. Numero neljä siis merkitsee kuolemaa ja sitä ei käytetä jos ei ole pakko.
Kuulin, että jollain kiinalaisella puhelinoperaattorillakin oli taannoin kampanja, että jos suostuu ottamaan puhelinnumeron, joka loppuu neloseen, saa käsittämättömiä tarjouksia, alennuksia, kylkiäisiä ja lähinnä mitä vaan, koska niitä numeroita ei suostu kukaan muuten ottamaan.

Myöhemmin tajusin myös, että mm. kaikkia lautasia ja kippoja oli ostettu NELJÄ kappaletta.

Uuden vuoden juhlat alkaa vähitellen olla lopuillaan, muutamia ilotulituksia vielä näkyy siellä täällä, lähinnä asunnon ikkunoista iltaisin.
Harvemmin muuten on katseltu ilotulitusta ylhäältä alaspäin.
Niistä pippaloista ei siis kuvia (vielä tänä vuonna) kenenkään iloksi ilmesty, parempi onni ensi vuonna!!!

No comments:

Post a Comment